Valokuvausehdot
Valokuvaan toistaiseksi ainoastaan ei kaupalliseen tarkoitukseen, eli ns. TFP periaatteella.
Periaatteen taustoja
TFP lyhenne on peräisin filmiajoilta ja on alkujaan lyhenne sanoista Time for Prints ja Time for Photo, mutta sillä on tarkoitettu myös sanoja Trade for Prints ja Time for Portfolio.
Digitekniikan myötä siirryttiin kuvien toimituksessa printeistä CD-levyihin ja uudeksi lyhenteeksi tuli TFCD (Time for CD), mikä onkin jostain syystä vakiintunein termi, vaikkei enään se kuvaavin termi.
Toisinaan on käytetty myös lyhennettä TFT, mikä tulee sanoista Time for Trade ja se kuvaakin periaatetta parhaiten, eli jokaisen osapuolen käyttämä aika on se kauppaväline.
Mitä valokuvaaja hyötyy?
Harrastustoiminnassa tärkeintä on päästä toteuttamaan itseään ja itse harrastaminen tuo sen suurimman palkkion.
Koska itse kuvausten suunnittelu, kuvaaminen ja kuvien käsittely ovat tärkeämpiä kuin niistä mahdollisesti saatava rahallinen palkkio, niin kuvaamista voi tehdä ihan vain omaksi ja muiden iloksi.
Toisinaan kuvaajat myös hakevat malleja, jos haluavat toteuttaa jonkin tietyn kuvausidean, päivittää portfoliotaan tai testata uutta tekniikkaa.
Mitä työn tilaaja hyötyy?
Sen sijaan, että maksaisit siitä, että käyt seisomassa kuvaamon taustakangasvalikoiman edessä, voit käyttää saman rahan esimerkiksi itsellesi mieluisan kuvausympäristön vuokraamiseen tai upeaan asuun, mikä jää kuvausten jälkeen itsellesi.
Tärkeimmät kuvausehdot
- Kuvausaika ja -paikka, sekä sisältö sovitaan etukäteen.
- Osapuolet vastaavat omista kuluistaan, ellei kustannuksista muuta sovita.
- Aineisto toimitetaan nettikäyttöön soveltuvana, ellei erikseen muuta sovita.
- Julkaisuoikeuksista voidaan sopia ja myös NDA, eli salassapitosopimus mahdollinen, eli kuvien julkaisukielto myös kuvaajaa koskien.
- Sopimus kirjallisesti, vähintään sähköpostilla.
- Osapuolet ovat täysi-ikäisiä.
Tervetuloa kuvattavaksi!